KIKY JA SOTE

Jos maanantai aamuisin ei mikään muu purista metallimiehen pääkoppaa, niin ainakin kikyä ja sotea sinne tungetaan kaikkien käytössä olevien medioiden toimesta.
Kilpailukykysopimus, tuo ääriuusliberaali Sipilän poliittinen riemuvoitto, on tämän hetken kuuma peruna työpaikoilla.
Sopimuksen tavoitteenahan oli parantaa suomalaisen työn ja yritysten kilpailukykyä, lisätä talouskasvua, luoda uusia työpaikkoja, tukea julkisen talouden sopeuttamista ja edistää paikallista sopimista.
Sopimus oli yhden vuoden vatuloinnin , jappasemisen ja iteroinnin (Sipilän uutta politiikan sanastoa) tulos. Suomen talouden kokonaiskuvan näkökulmasta vaikutus taitaa kuitenkin olla melko vaatimaton. Työajan pidentämisen tavoitteena on käytännössä alentaa palkkaa, eli teettää samalla panoksella hieman pidempään töitä. Tuottavuus onkin sitten aivan toinen asia ja erittäin tärkeää olisi myös se, että olisi niitä töitä joita teettää pidempään. Kiky oli äärimmäisen vaikea päätös hyväksyä myös Metallin valtuustossa, jossa äänestystulos ohitti ryhmärajatkin.
Käsite suomalainen työ on melko laaja-alainen asia. Se pitää sisällään hyvin erilaisia töitä ja työn tekemisen sekä työaikajärjestelyjen muotoja.

Samankaltainen työajan pidentäminen pastorille ja postinkantajalle voi olla äkkiä ajateltuna hivenen vaikeaa.
Julkisen talouden sopeuttaminen näyttää myös, ainakin ensi vuoden, laskelmien mukaan kuntataloudessa menevän vahvasti persiilleen.
Hallitus ja Sipilä tuntuvat jo riemuitsevan orastavasta talouskasvusta ja vannovat sen olevan seurausta Kilpailukykysopimuksesta. Täytyy kuitenkin muistaa, että sopimus tulee voimaan vasta tammikuussa…
                                            
SOTE, siis sosiaali- ja terveyspalveluiden kokonaisuudistus, on toinen puheenaihe, josta tuskin voi olla kuulematta edes konepajassa, jos siinä metelissä nyt jotain edes kuulee.
Soten alkuperäinen tarkoitus oli taata kansalaisille laadukkaat sosiaali- ja terveyspalvelut vahvalla integraatiolla ja yksikanavaisella rahoituksella. Nyt, kun kaikkitietävä porvarihallitus hoitaa isänmaamme asioita, onkin näiden tavoitteiden tilalle tullut maakuntahallinto ja julkisten palveluiden ideologinen pakkoyhtiöittäminen.
Maakunnallinen itsehallintokin on itseasiassa hyvin kyseenalaista, koska rahoitus tulee valtiolta, joka tietenkin käyttää vahvaa ohjausvaltaa.
Hallituksen sotemallin mukainen järjestelmä on Ruotsissa Tukholman alueella johtanut 20 prosentin kustannusten nousuun ja palveluiden eriarvoistumiseen.

Valinnan vapaus onkin vain ns. rahamiehillä. Mitenkä käy harvaan asutussa suomessa? Vaikea on kuvitella, että Pihtiputaan mummo voi valita kylällä olevista Mehiläisestä tai Terveystalosta tai jostain muusta terveyspalveluja monikansallisesti harjoittavasta yhtiöstä hoitopaikkansa. Kyllä ne firmat keskittävät palvelunsa kasvukeskuksiin ja jäljelle jää julkinen palveluntuottaja. Jos jää.
Sosialidemokraatit ajavat mallia, jossa verorahat käytetään palveluihin eikä yksityisten ja mahdollisesti monikansallisten yritysten voittojen maksimointiin.
Yleinen käsitys tuntuu olevan, että sote on nyt vihdoin valmiita apostolien tekoja eli siis maalissa. Sitä se ei todellakaan ole. Lakiesitys ei ole vielä edes eduskunnassa.
Sote puhuttaa tietenkin myös kuntapäättäjiä ja palveluiden järjestäminen on talouden ohella erityisesti framilla.
Ja jälleen taas Kunnallisvaalit lähestyvät. Nyt olisi myös Rautakourien oltava kiinnostuneita siitä, minkälaisia ehdokkaita kuntien päättäjiksi valitaan. Olisi toivottavaa, että mahdollisimman monta ehdokasta saataisiin työväenkin piiristä. Vanhan AY-toverin sanoin: Elekee hyvät immeiset iänestäkö porvaria!

Tarmo Pekonen